Kuinka maaliinlasku suoritetaan?

Tuulikorjaus finaalissa.

Kuva © Matti Adolfsen.  Iso kuva (61 Kt)

Varsinaiseen kilpailusuoritukseen kuuluvat finaalikaarto, finaali, laskeutuminen ja laskukiito. Muita kilpailulennon osia ei arvostella, vaikka myös niiden suorituksesta määrätään kilpailun säännöissä. Tarkempia tietoja näistä lennon muista vaiheista löytyy purjelentoa käsittelevän osan johdannosta.

Finaali

Kilpailusuoritus siis alkaa, kun kilpailija aloittaa finaalikaarron. Täsmällistä hetkeä jolloin kaarto on aloitettava ei oikeastaan voida määritellä. Ajoitus riippuu tuulen suunnasta, lentonopeudesta ja kaarrossa käytettävästä kallistuksesta. Liikkumavaraa ajoituksen suhteen on itse asiassa melko paljon, sillä kaarron loppupään paikkaa voidaan helposti siirtää kallistusta loiventamalla tai jyrkentämällä. Liian jyrkkä tai loiva kallistus saattaa tosin sattua arvostelutuomarin silmään, mikä voi johtaa virhepisteisiin.

Kun kone on oikaistu finaalikaarrosta, sen pitäisi olla matkalla suoraan kohti laskeutumispaikkaa. Nyt ohjaajalla on kaksi tehtävää. Hänen on pidettävä koneen lentorata sellaisena, että kone päätyy 15 - 30 metrin levyiselle laskeutumisalueelle. Lisäksi pilotin on säädettävä koneen liukukulmaa siten, että koneen pyörä koskettaa maata mahdollisimman lähellä nollaviivaa.

Ohjaaminen sivusuunnassa

Itse asiassa edellä sanottu tarkkuus sivusuunnassa ei edes riitä. Laskeutumisalueen toisessa reunassa on keppejä, joihin osuminen tietää virhepisteitä. Niinpä kone on tuotava vähintään siiven mitan verran laskeutumisalueen toiseen laitaan päin. 15 metrin levyisellä laskeutumisalueella ja 15 metrin kärkivälin purjekoneella tämä tarkoittaa sitä, että alueen leveydestä on enää käytettävissä noin 7 metriä.

Tyynellä säällä koneen pitäminen tarkasti laskeutumisalueelle johtavalla suoralla ei ole vaikeaa. Mutta täysin tyyni sää on poikkeus. Useimmiten tuulee ainakin jonkin verran, mikä tarkoittaa sitä, että alle 100 m korkeudessa esiintyy turbulenssia. Turbulenssi, eli ilman pyörteily tuntuu koneessa esim. tuulenpuuskina jotka pyrkivät kääntämään konetta pois suunnastaan. Turbulenssin lisäksi haastetta saattaa tuoda sivutuuli, joka pyrkii painamaan konetta tuulen suuntaan. Tällöin pilotin on tehtävä ns. tuulikorjaus, jolla tuulen vaikutus kompensoidaan. Käytännössä tämä tarkoittaa joko koneen kallistamista tai koneen nokan kääntämistä tuuleen päin. Edestä katsottuna kone lentää tällöin joko hieman kylki edellä tai tuulen puoleinen siipi alempana.

Liukupolun jyrkkyys

Liukupolun jyrkkyyden muuttaminen lentojarruilla.

Kuva © Esa Koivuniemi.  Iso kuva (43 Kt)

Koneen liukukulmaa, eli liukupolun jyrkkyyttä, säädetään lentojarrujen avulla. Lentojarrut eivät nimestään huolimatta vaikuta koneen nopeuteen kovinkaan paljon, eikä se ole niiden tehtäväkään. Sen sijaan lentojarrun tehtävä on kasvattaa ilmanvastusta, mikä nopeuden pysyessä vakiona johtaa liukupolun jyrkkenemiseen. (Tämä johtuu hieman yksinkertaistettuna siitä, että kun ilmanvastusta kasvatetaan, on "laskettava jyrkempää mäkeä" saman nopeuden ylläpitämiseksi.)

Pilotti yrittää saattaa koneensa finaalin alkuun etäisyydellä ja korkeudella josta haluttu laskeutumiskohta saavutetaan lentojarrut puoliksi avoimena. Tällöin säätövaraa on kumpaankin suuntaan: Mikäli lasku uhkaa mennä pitkäksi, voidaan liukukulmaa jyrkentää avaamalla lentojarruja lisää. Mikäli lasku taas näyttää jäävän lyhyeksi, liukukulma pienenee ja liitomatka pitenee kun lentojarruja suljetaan.

Maastokohdat ohjaajan silmin.

Kuva © Veli-Matti Karppinen.  Iso kuva (97 Kt)

Kuinka kilpailija tietää jo lähes 100 metrin korkeudella ja useamman sadan metrin etäisyydellä aiotusta laskeutumispaiksta onko lasku menossa pitkäksi, jäämässä vajaaksi tai peräti osumassa juuri haluttuun kohtaan? Mitään tulevaan kosketuskohtaan johtavaa konkreettista liukupolkua ei tietenkään näy. Mutta jotain samantapaista pilotti kyllä näkee:

Se maaston kohta jossa kone tulee koskettamaan maata pysyy ohjaajan näkökentässä paikallaan. Ne maastokohdat joita liukupolulla ei saavuteta, nousevat näkökentässä ylöspäin. Vastaavasti ne kohdat joiden ylitse kone tulee lentämään laskeutuvat ohjaajan näkökentässä alaspäin ja häviävät koneen alle. Aivan kosketuskohdan ympärillä olevien maastokohtien liike on hidasta, mutta se kiihtyy nopeasti mitä kauempana kyseinen maastokohta on kosketuskohdasta.

Jos satut omistamaan zoomilla varustetun still- tai videokameran, voit helposti testata tätä ilmiötä. Kohdista kamera johonkin tiettyyn pisteeseen ja lisää suurennusta hitaasti. Huomaat, että tähtäyspisteessä oleva kohde pysyy paikallaan, mutta sen ympärillä olevat esineet liikkuvat kohti kuvan reunoja suurennusta lisättäessä.

Sivun sisältöä on viimeksi päivitetty 11.02.2004, kello 20:49