PIY:n historiaa
Ensilennot Kemissä
Ilmailuharrastus Kemissä sai alkunsa jo vuonna 1927, jolloin perustettiin
Kemin Ilmapuolustusyhdistys. Ilmapuolustusyhditykset kuuluivat ajan henkeen
ja sellainen olikin lähes jokaisella paikkakunnalla. Niiden puitteissa
harrastettiin enimmäkseen lennokkitoimintaa, niin myös Kemissä. Lennokkitoiminnan
luonnollinen jatke oli purjelento.
1939 - 1940 valmistui Kemin Ilmapuolustusyhdistyksen toimesta saksalaista
alkuperää oleva Grunau 9 liitokone. Koneella lennettiin Kemin historian
ensimmäinen liitolento Ruutinrannassa 1941.
1941 Kemin Ilmapuolustusyhditystyksen tilalle perustettiin Länsipohjan
ilmapuolustusyhditys, jonka yhteydessä toimi myös Kemin lennokkikerho. Sodan
loputtua ilmapuolustusyhditykset määrättiin valvontakomission määräyksestä
lakkautettaviksi.
Ilmapuolustusyhdistyksen toimintaa jatkamaan perustettiin uusi yhdistys,
Pohjolan liitäjät jonka kalustoa oheisessa
kuvassa. Vuosien 1948 - 1960 välisen ajanjakson
tiedot ovat edelleen tarkistamatta. Vuonna 1960 yhdistyksen nimeksi
tuli Kemin Ilmailukerho. Vuonna 1983 Kemin ilmailukerho ja alueen toinen
purjelentokerho, Rajan siivet, yhdistyivät ja uusi kerho sai
nimekseen Perämeren ilmailuyhdistys r.y. Tuossa yhteydessä lennokki-
ja moottorilentojaos irroitettiin kerhosta ja syntyi "Kemin Lennokkisedät"
sekä "Pohjolan Moottorilentäjät".
Sivun sisältöä on viimeksi päivitetty 31.01.2005, kello 21:03
|
|