Aiempia uutisia
30.12.2008 Kausi 2008
Päivät pitenee ja lentokuume nousee hiljalleen. Kinkkua täytyy tosin sulatella jos mielii sopia purjekoneen ohjaamoon keväällä. Kuluvaa vuotta
on vielä pari päivää jäljellä ja ennen uusia ilmailu-urotekoja on hyvä katsoa päättyvän vuoden saldoa.
Plussapuolelle voidaan laskea ajoissa aloitettu koulutustoiminta. Ensimmäiset koulukeikat lennettiin huhtikuussa ja tarkkareita kirjattiin
jo kesäkuulle. Hyvissä ajoin päätetty peruskoulutus mahdollistaa vapaamman lentämisen loppukaudesta ja harrastuksen kannalta kriittinen 2. vuosi on
varmasti helpompi. Kauden päättyessä lupakirjapilottien sarakkeeseen merkittiin kolme uutta nimeä.
Säähän se on purjelentäjällä aina mielessä ja säästä riitti juttua. Kelistä olikin sitten vähemmän puhuttavaa. Ennätyssateisen kesän jälkeen
sopii vaan toivoa ettei uutta syntyisi lähivuosina. Näitä voisi olla vaikka sadan vuoden välein.
Sateinen sää näkyi tietysti lentotilastoissa. Matkalentoja kertyi vähän ja Moskiittorallissa lennettiin tehtäviä vain yhtenä päivänä. Toisaalta
vähemmän kelille altis peruskoulutus pyöri aktiivisesti ja lopulta kokonaistiimaa kertyi hieman edellistä vuotta enemmän.
Kalustoluettelo on pysynyt viimeiset 4 kautta muuttumattomana, eikä paineita uudistuksiin ole lähivuosina. Koneita on jäsenmäärään nähden
sopivasti ja koko kalustolla lennettiin. Myös "museokonejaostolla" menee mukavasti. Kajavan lentokelpoisuutta jatkettiin 4:llä vuodella, joten
punaista väriä nähdään taivaalla jatkossakin.
EASA-huoltomääräykset siirtyivät vuodella ja koneet huolletaan ensi kaudelle entiseen malliin. Jatkoa ajatellen IH on myöntänyt
huoltopätevyyksiä aiemman huoltokokemuksen perusteella ja homma hoitunee jatkossakin. Pitemmällä tähtäimellä lisääntyneestä byrokratiasta tulee
ainakin lisätyötä.
Yhdistys oli mukavasti esillä mediassa. Pohjolan Sanomissa oli juttu lupakirjakurssista ja Oulun Energian asiakaslehdessä, Sulakkeessa, isompi
artikkeli aurinkoenergialla lentämisestä. Jutun voi lukea myös
netistä.
Syyskokous saunottiin Marraskuussa. Adolfsenin Matti heiluttaa puheenjohtajan nuijaa seuraavallakin kaudella ja uutena jäsenenä
johtokuntaan valittiin Lars Janzon. Teoriakurssin järjestämisestä on ollut puhetta ja suunnitelmien tarkentuessa asiasta tiedotetaan mm. tällä
palstalla. Perästä kuuluu...
17.05.2008 Maaliinlaskun SM-kisat Pudasjärvellä 23-24.8.2008
Purjelennon SM-tason maaliinlaskukilpailun järjestäminen saatiin nyt ensimmäistä kertaa Pudasjärven lentokeskukseen. Järjestävinä
kerhoina toimivat OIK ja PIY. Säännöt ovat pääosiltaan samat kuin pohjois-Suomen kisoissa, mutta osanottajien taso kovempi ja
kilpailu käydään "tosisemmassa" hengessä. Kisojen tiedottaminen tapahtuu OIK:n sivujen kautta.
Lue lisää ...
04.05.2008 Kausi aloitettu 12.4.2008
Lentokausi aloitettiin Lauantaina 12.4 klo 10:49 perinteisellä Blanikin koelennolla. Aikainen kauden aloitus osui kohdalleen - heti
ensimmäisenä päivänä lennettiin kelikeikkoja ja termiikkiin on päästy useamman kerran kevään aikana. Myös koulutustoiminta on saatu
hyvään vauhtiin.
04.05.2008 EFKE suljettu heinäkuussa
Kemin kiitotie saa uuden pinnan heinäkuussa, jonka aikana kaikki lentotoiminta on pysähdyksissä. Pinnoitustyön aikana PIY:n kalusto
ja pilotit löytyy varmimmin Pudasjärveltä.
08.02.2008 Teoriakurssia alkoi - vielä ehtii mukaan
Kevään 2008 teoriakurssi käynnistyi infotilaisuudella 5.2. Varsinaiset luennot ovat maanantaisin ja torstaisin klo 18 Kemin
työväenopistolla. Kurssille ehtii vielä mukaan! Kurssin hinta on 75 euroa, sisältäen yhden tutustumislennon.
Lento-osa käynnistyy toukokuussa.
12.01.2008 Kevään 2008 teoriakurssi
Purjelennon teoriakurssi 2008 alkaa infotilaisuudella Kemin Työväenopiston tiloissa tiistaina 5.2. klo
18:00 (Kulttuurikeskus, Marina Takalonkatu 3).
Kurssi käsittää 40 oppituntia 9:ssä oppiaineessa ja antaa valmiudet
toukokuussa alkavalle lento-osalle. Kurssin hintaan (75€) sisältyy myös yksi tutustumislento yhdistyksen lennonopettajan kanssa.
Lisätietoja: Lennonopettajat Matti Adolfsen (040 5969582) ja Jukka Kotajärvi (040 5040466). Katso myös kerhon koulutussivut
02.10.2007 Kausi putkessa
Tai ainakin koneet. Kauden aikaan lennettiin kohtuullisesti toiminnan painottuessa alkukesään. Elokuussa oli hiljaisempaa mm.
hinauskoneen moottorinvaihdon ja kelvottomien säiden takia. Syyskuussa termiikkikelit oli lennetty ja toiminta painottui koulutukseen.
Loppuspurtin ansiosta kolme oppilasta eteni lupakirjatarkkariin asti ja ensi kesänä Juniorille lienee kiilareita jonoksi asti. Uutta kautta
odotellaan koneiden rasvauksen ja ilmailu-urotekoja muisteloiden merkeissä.
09.07.2007 Pohjoistuulta
Kesäkuun loppupuolella oli muutama "vuosisadan" kelipäivä ja mm. LS3:lla ja Juniorilla tehtiin pitkiä lentoja.
Valitettavasti säät sitten loppuivat Moskiittoralliviikolla ja pokaalin uusi osoite jouduttiin ratkaisemaan
ilmakivääriammuntana. Ei tullut Kemiin hyvästä yrityksestä huolimatta. Onnea voittajille!
27.05.2007 Rutiinit pyörimään. |
 |
Sää ei ole tänä keväänä hellinyt Kemin purjelentäjiä. Kelipäiviä on ollut vain pari ja yksipaikkaiset ovat enimmäkseen
seisoneet hallissa. Blanikin lisäksi Junioria ja LS3:sta on kuitenkin ulkoilutettu
ja koulutukset pyörivät viikolla ja viikonloppuina totuttuun tapaan. Kajavakin
saataneen taivaalle kunhan korkeusmittari palaa anerointireissulta.
|
18.05.2007 Lentokausi alkoi vapun aattona.
Pohjolan Moottorilentäjien uusi hinauskone OH-IRD (Cessna 172) saapui
Kemiin hinauskytkimen asennuksesta perjantai-iltana, ja paperityöt
saatiin valmiiksi maanantaina. Muutama pilotti ehti lentää
kevättarkkarit vapun aattona, keliä riitti aina klo 19 asti: pilvipohjat
2 kilometrissä ja nostot 2-4 m/s. Lennoille siis kertyi aikaa ja
korkeutta ihan hyvin. Uusi hinuri on myös huomattavasti tehokkaampi kuin
Echo-Golf, Blanikki täydellä lastilla nousee yli 3 m/s. 700 metriin
päästiinkin jo 6 minuutin hinauksella.
20.04.2006 Lentokausi alkoi pääsiäisenä!
Purjelentokausi aloitettiin tänä keväänä tavallista aiemmin. Ensimmäiset lennot
lennettiin jo 14.4 pitkäperjantaina. L-23 Super-Blanik OH-958 on tarjolla
on tarjolla kevättarkkareihin ja harjoituslentoihin. Vappuviikonloppuna
myös muun kaluston vakuutukset tulevat voimaan. Kevään tutustumiskurssit alkavat
myös toukokuussa. Tarkempia tietoja niiden aikataulusta päivitetään sivustolle
pian.
Lue lisää ...
20.04.2006 Heikki-Vihtoriin uusi kone!
Kemin Laskuvarjokerhon uusi diesel-cessna OH-CHV - tuttujen kesken
"Charlie-Hotel-Valmet" - saapui huhtikuun alussa paikkakunnalle ja on
nyt hyppykäytössä. 230 hevosvoiman SMA
turbodieselillä varustettu kone on yksi harvoista hyppykoneista Suomessa,
joka voi viedä täyden lastin aina 4 km asti. Keikka tuonne 4000 metriin ja
takaisin kestää reilut 20 minuuttia.
Lue lisää ...
30.01.2006 Kevään 2006 Teoriakurssi alkaa pian!
PIY järjestää myös tänä vuonna teoriakurssin purjelentäjän lupakirjaa varten.
Kurssi alkaa kaikille avoimella tiedotustilaisuudella joka järjestetään
20.2 2006 klo.18:30 Kemin työväenopiston tiloissa.
Tarkempia tietoja löytyy
koulutussivuiltamme.
Lue lisää ...
16.01.2006 Ilmailjat argeologien avuksi?
Helsingin yliopiston tutkijat yrittävät tuoda Suomeen muualla yleisesti käytössä
olevan tutkimusmenetelmän joka hyödyntää ilmakuvia argeologisten kohteiden löytämiseksi.
Menetelmää on aiemmin pidetty runsaan puuston takia Suomeen huonosti soveltuvana, mutta
ilmeisesti asiaa ei ole tutkittu kunnolla. Koska menetelmän hyödyllisyydestä ei ole
vedenpitävää näyttöä, tutkimukselle on vaikea saada rahoitusta. Niinpä tutkijat
pyytävät ilmailijoita avukseen.
Lue lisää ...
14.01.2006 Ilmailun hallinto uudistui!
Suomi sai 01.01 2006 uuden ilmailuviranomaisen, kun Ilmailulaitoksen yhteydessä
toimineista Lentoturvallisuushallinnosta ja Lentoliikennehallinnosta muodostettiin
oma viranomaisyksikkö nimeltään Ilmailuhallinto. Ilmailuhallinto hoitaa siviili-ilmailun
viranomaistehtäviä. Ilmailulaitos jatkaa edelleen valtion liikelaitoksena ja se
vastaa Suomen lennonvarmistusjärjestelmästä ja valtion lentoasemista.
Lue lisää ...
14.01.2006 Teoriakurssi etäopetuksena!
Lumi on vielä maassa mutta lentämään tekee jo mieli. Nyt purjelennon
teoriakurssin suorittaminen on helpompaa kuin koskaan ennen, kurssin voi
nimittäin suorittaa kotoa käsin, tietokoneella internetin kautta.
Kurssin järjestäjänä toimii Suomen Urheiluilmailuopisto ja PIY on
tiivisti mukana järjestelyissä. Tarkempia tietoja
koulutussivuillamme.
HUOM! Ilmoittautumisaika on päättynyt.
Lue lisää ...
23.05.2005 Kutsu Moskiitoralliin!
Tämän vuotinen Moskiitoralli järjestetään Pudasjärven lentokeskuksessa
27.6 - 2.7 2005. Ralli on leikkimielinen purjelentokisa jossa painopiste
on rennossa matkalentämisessä.
Lue lisää ...
21.05.2005 Lentokausi käyntiin vapulta!
Purjelentokausi Kemissä käynnistyi vappuna iltapäivällä, kun hinauskone
OH-SEG palasi "muodostelmalennolta" Kemin ja Tornion päältä. 958:n
koelennon jälkeen vuorossa oli kevättarkkareita ja harjoituslentoja.
Kauden käynnistys jatkui samoissa merkeissä vielä maanantaina, minkä
jälkeen käynnistyi myös koulutus. Koko kalusto on nyt kasattuna ja
vakuutukset voimassa (Kajava viimeisenä 5.5. lähtien, kunhan kentän
nurmialueet kuivahtavat). Maalis-huhtikuun aikana oli useita kelipäiviä,
jotka jäivät lentämättä, mutta kausihan jatkuu vielä syyskuun alkuun
asti.
16.04.2005 Lentokauden avajaiset!
Lentotoiminta alkaa säiden salliessa vappuviikonloppuna. Kauden avajaisia
vietetään perjantaina 22.4 Pohjolan Sanomien tiloissa. Ohjelmassa saunomista,
makkaranpaistoa, ilmailuaiheisia videoita ja tulevan kauden lentotoimintaan
liittyvää asiaa.
16.04.2005 Koneita kasaan!
Blanik OH-958 rekisteröinti alkaa olla loppusuoralla. Tänään kone kasattiin
halliin odottamaan 27.4 tapahtuvaa katsastusta. Kevät tarkkareita on luvassa
viimeistään seuraavana viikonloppuna säiden salliessa. Myös Junnu kasattiin
tänään.
16.03.2005 PIY:n kevätkokous!
Kevät koittaa ja lentokelit lähestyy. Sitä ennen pitäisi kuitenkin kokoontua
kevätkokouksen merkeissä. Kokous pidetään Värisuora Oy:n tiloissa Tiistaina,
29.3 kello 18:00. Esityslistalla sääntöjen määrämät asiat.
01.03.2005 Kutsu 44:lle Kebnen aaltoleirille!
Kirunan Purjelentokerho järjestää jälleen aaltoleirin Kebnekajse- vuoren
ympäristössä pääsiäisenä 2005. Leiri kestää 2 viikkoa alkaen lauantaina
19.03 ja päättyy 2.4.
Ensimmäinen Kebne-leiri järjestettiin keväällä 1962, kun Pentti Ahava ja
Paavo Kyrönmies olivat aiemmin talvella demonstroineet paikalliselle kerholle
aaltovirtausten olemassaolon sammuttamalla Meta-Sokolin moottorin ja lentäen
pitkän aikaa aallossa moottorikoneella!
Majoitusta varten Kiirunan kerho on pystyttänyt Pirttivuopioon mökkikylän vain
2 km päähän kiitotiestä. Asuntovaunupaikkojakin on tarjolla, mutta sähköä on
saatavissa niukasti, se ei riitä esim. sähkölämmittimille tai kahvinkeittimelle.
Kiitotiet aurataan Paittasjärven jäälle. Starttikiitotie on 1200 x 30m, laskuja
varten 600 x 50m. Paikan päältä myydään polttoainetta ja öljyä hinauskoneille.
Happipullojen täyttö kuuluu leirimaksuun.
Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumislomake
Etelän miesten matkakertomuksia
01.03.2005 Fosset ennätysjahdissa!
Useista ilmailuun liittyvistä ennätysyrityksistään tunnettu miljonääri Steve Fosset yrittää nyt
ensimmäistä yksin suoritettua välilaskutonta maailmanympärilentoa. Ennätysyritys alkoi
aamulla Suomen aikaa, kun tehtävää varten suunniteltu ja rakennettu
Global Flyer nousi ilmaan Kansasista, Yhdysvalloista. Lennon aikana testataan
mm. Nasan kehittämää järjestelmää, joka tarjoaa reaaliaikasta paikkatietoa
lennon edistymisestä.
Lisätietoja
28.02.2005 Varmat kevään merkit.
Viikonloppuna 26-27.2. Blanikin 1000 tunnin huolto saatiin rungon osalta
valmiiksi, siispä se siirrettiin halliin ja siivet tuotiin sisään.
Junnun vuosihuoltokin on kannuspyörän akselin korjausta vaille valmis.
Iso kuva
Laskuvarjokerho käynnisti hyppykauden 21.2. alkaneella kurssilla, ja
kauden ensimmäiset hypytkin hypättiin. Kivaloiden suunnalla havaittiin
molempina päivinä cumulus-pilviä, ja nostot ravistelivat hyppääjien
Cessnaa melko mukavasti.
06.02.2005 Purjelentoa Radio Pro:n taajuuksilla.
Radio Pro lähettää helmikuun aikana kaksi uusintaa paljon mielenkiintoa
herättäneestä purjelentoa käsittelevästä jutusta. PIY:n jäsenet kertovat
toimittaja EJ Postin haastattelussa purjelentoharrastuksesta, purjekoneista
ja purjelentäjien koulutuksesta.
Radio Pro:n taajuus on Kemi-Tornio alueella 92.00 MHz ja
Karungin ympäristössä 101 MHz. Lähetysajat ovat:
- Maanantaina 7.2, kello 19:15
- Sunnuntaina 13.2, kello 13:30
20.01.2005 Lupakirjakurssi 2005.
PIY:n johtokunta päätti kokouksessaan 20.01 järjestää tänäkin vuonna
lupakirjakurssin teoriaosan yhteistyössä Kemin Työväenopiston kanssa.
Kurssi aloitetaan 15.2 Kemin kulttuurikeskuksen tiloissa pidettävällä
tiedotustilaisuudella. Tilaisuus alkaa kello 18:00 ja toivotamme kaikki
purjelennosta kiinnostuneet tervetulleiksi.
20.11.2004 Kaluston huoltoa talven ratoksi.
PIY:n lentokausi 2004 siis päättyi syyskuun lopussa, ja koneet on nyt
purettu talvisäilytystä ja huoltoa varten. Ohjelmassa on normaalien
vuosihuoltojen lisäksi 2 isompaa työtä, OH-842:n pohjan paikkaus sekä
loppukesästä OH-868:n seuraajaksi Ruotsista ostetun SE-UKC:n siirtäminen
Suomen rekisteriin. Kerholaisia onkin osallistunut runsaasti
huoltotöihin, ja hommat etenevät vauhdilla.
02.10.2004 Lentokauden päättäjäiset.
Lentokauden päättäjäiset pidettiin 2.10. Aamulla tutustuttiin Lapin
Lennoston huoltotoimintaan, ja ilta vietettiin Merihovin
saunakabinetissa valokuvia ja videoita katsellen.
Iso kuva
02.10.2004 Lentokauden 2004 satoa.
Kesän lennot on nyt pääosin lennetty ja koneet purettu talvihuoltoa
varten. Tilastot ovat vielä koostamatta, mutta tiimaa kertyi koneille
ihan kohtalaisesti. 3 lento-oppilasta ehti saada lupakirjat syksyyn
mennessä.
Jatkokoulutukssa keskityttiin tyyppilentoihin. Kajava-tyypit lensi 2
pilottia, PIK-20 tyypit 1. pari vanhempaa pilottia tyypittivät Kajavan
ja Junnun uudelleen. Pilvikoulutuksesta saatiin maistiaisia.
Suorituslentämisen puolella HC-ajan (5 tuntia) lensi 2 pilottia, myös
HC-nousut tuli tehtyä, vaan 50 km matkalennolle ei keliä enää riittänyt.
Pudasjärven moskiito-rallissa keli oli kehno sallien vain 2 kisapäivää,
palkintosijoille päästiin tästä huolimatta. Pohjois-Suomen
maaliinlaskukisat jäivät tältä vuodelta väliin kalustopulan vuoksi.
20.06.2004 Kajava lentää jälleen.
OH-247:n remontti valmistui lopultakin, ja 29.5. koneelle lennettiin
koelento. Tunnin mittaisella lennolla koneessa ei havaittu suurempia
ongelmia, nopeusmittarin kalibrointia lukuunottamatta. Remontin jälkeen
koneella on lennetty hieman yli 20 tuntia. OH-247
tunnettiin aikaisemmin tunnuksella OH-YKL, tällä konella Lauri Liljamo
lensi SM-kisoissa 1961 vapaan matkalennon Suomen ennätyksen 518 km
Parolasta Pudasjärvelle.
Lue lisää ...
26.04.2004 PIY:n lentokausi alkoi.
Lentokausi alkoi Sunnuntaina 25.4. Päivän viivästys johtui lumipyrystä, joka teki
lauantaipäivän lentokelvottomaksi. Kenttätarkkareita lennettiin, laskukierroksia
harjoiteltiin ja heikosta termiikistäkin päästiin hiukan nauttimaan. Toistaiseksi
kalustosta on käytössä ainoastaan L-23 Super-Blanik (OH-868). Junior (OH-8429
LS-3 (OH-938) vakuutukset ovat voimassa vapusta alkaen. Kajava (OH-247) ja
PIK-20 (OH-442) laitetaan vakuutuksiin siinä järjestyksessä kun niiden huollot
ja korjaukset valmistuvat. Kuluvalla viikollakin on tarkoitus lentää, säiden
salliessa Blanik on käytettävissä.
26.04.2004 Bongaa Hornetti!
Kesäkuun 4. on puolustusvoimien valtakunnallinen paraati Kemissä. Ilmavoimat
suorittaa ylilennon joten Kemissä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus nähdä
F-18 Hornet lähietäisyydeltä ihan kaupungin keskustassa. Ilmatilan käyttöä koskevat
rajoitukset selviävät aikanaan lentoturvallisuushallinnon
bulletin palvelusta
Lisätietoja ilmestynee aikanaan myös ilmavoimien
tapahtumakalenteriin.
16.04.2004 Purjelennon EM-2005 Suomeen!
Kansainvälinen ilmailuliitto FAI ja sen purjelentokomissio IGC ovat myöntäneet
purjelennon avoimen ja 15 metrin luokan Euroopan mestaruuskilpailut
Suomen
Ilmailuliitolle. Kilpailun järjestäjänä toimii
Räyskälä-säätiö ja kilpailupaikkana toimii
Räyskälän perinteikäs purjelentokeskus. Kisat käydään 3.-17. heinäkuuta 2005.
Avajaiset ovat 3.7. ja varsinaiset kilpailupäivät 4.-15.7.
Räyskälän maisemissa on kilpailtu EM-titteleistä vuosina 1988 ja 1996
sekä maailmamestaruudesta vuonna 1976. Vuoden 2005 EM-kisoihin odotetaan
saapuvaksi noin 60 konekuntaa.
Lue lisää ...
12.04.2004 2000 kävijän raja rikki 10.04.2004!
PIY:n uudistuneet sivut ovat olleet avoinna 2. Helmikuuta 2004 lähtien
ja kävijöitä sivuillemme on riittänyt mukavasti. Sivuston kahdestuhannes
kävijä vieraili sivuilla 10.4.2004. Koska osa kävijöistä on vieraillut
sivuilla useita kertoja, oli käyntejä kertynyt 10.4 mennessä yhteensä 4842.
Sivustolla vierailleet ovat lukeneet 2.2 - 10.4 välisenä aikana yhteensä
20949 sivua. Kiitoksia kaikille kävijöille ja tervetuloa uudestaan!
07.04.2004 DG aloittaa LS koneiden tuotannon!
DG ilmoittaa nettisivuillaan olevansa loppusuoralla LS koneiden tuotannon
valmisteluissa. Ensimmäisten koneiden toimituksia luvataan kesäksi 2004.
Lisätietoja löytyy DG:n kotisivuilta kohdasta News / LS-8.
Lue lisää ...
04.04.2004 Jälleen uusia maailmanennätyksiä!
Argentiinalainen Horacio Miranda on saanut nimiinsä kaksi uutta maailmanennätystä.
Ennätyslento tehtiin Standard Jantar 2 koneella Tammikuun 1 päivä, Argentiinan
Chos Malalissa. 15 m luokan uusi 100 km kolmion ennätys on nyt 249.09 km/h. Samalla
Miranda sai nimiinsä myös avoimen luokan vastaavan ennätyksen, joten Tom
Serkowski (ks. aiempia uutisia) ei ehtinyt pitää titteliä hallussaan kuin muutaman päivän.
03.04.2004 Lentokauden alku lähestyy!
Näillä näkymin kevättarkkareita päästään lentämään 24.4. Hinauskoneen
katsastus on 19.4 eikä säästäkään aina tiedä, mutta koneiden ja lentohalujen
puolesta tilanne näyttää hyvältä. Blanik ja Junior kasattiin lentokonehalliin
odottamaan tositoimia.
30.03.2004 Kaksi uutta vahvistettua maailmanennätystä!
Avoimen luokan koneilla on tehty maailmanennätykset 100 ja 300 kilometrin kolmioreiteillä.
09.11.2003 lennetty 100 km kolmion uusi ennätysnopeus on 243.40 km/h ja sen sai
haltuunsa ASH-26E koneella lentänyt Tom K. Serkowski (USA).
Toinen ennätys tehtiin 05.01.2004 Uuden-Seelannin Omaramassa, missä
Theo Roger Newfield lensi ASH-25M koneella uudeksi 300 km kolmion
ennätysnopeudeksi 223.09 km/h
Lue lisää ...
29.03.2004 Jenkkitehtaalta uusi ultrakeveä purjekone!
Aeros AL-12, 13 metrin kärkivälin omaava ultrakeveä purjekone lensi neitsytlentonsa 19.3
Aeros yrittää tuoda keveän, helposti kasattavan ja halvan koneen avulla purjelentoon
uutta konseptia. Koneen sakkausnopeudeksi kerrotaan 34 - 40 km/h ja
parhaaksi liitoluvuksi luvataan 60 km/h nopeudella 27.
Lue lisää ...
10.03.2004 Purjelentäjien määrä Suomessa väheni!
Vuoteen 2002 verrattuna GPL lupakirjojen määrä väheni Suomessa 2%. Tämä ei ole kovin
paljon, mutta huippuvuodesta 2000 lupakirjojen määrä on pienentynyt jo lähes 300kpl.
Mahtuvatko muutokset normaalin vaihteluvälin sisälle? Tee omat johtopäätoksesi
The Gliding Magazinen julkaisemasta taulukosta.
Lue lisää ...
06.03.2004 LS koneet DG:lle!
LS:n konkurssipesään liittyneet sotkut on nyt sitten selvitetty, ja
LS-koneiden kehittämisestä, tuotetuesta ja varaosista vastaa jatkossa
DG-Flugzeugbau. Lisätietoja aiheesta löytyy DG:n sivuilta (linkki alla).
kohdasta New! / LS8 / DG takes over LS Flugzeugbau
Lue lisää ...
17.02.2004 2004 Teoriakurssi alkoi!
Vuoden 2004 lupakirjakurssin teoriaosan aloitustilaisuus pidettiin tänään
alkuillasta Kemin työväenopiston tiloissa. Osanottajia tilaisuuteen saapui
reilut 20 ja tilaisuutta varten varattu luokkahuone olikin viimeistä
paikkaa myöten täynnä. Teoriaa opiskellaan tiistaisin ja torstaisin kello
18:00 - 20:00. Ensimmäinen tunti on Torstaina 19.02.2004 jolloin mukaan
ehtivät vielä ne, jotka eivät voineet saapua aloitustilaisuuteen.
11.02.2004 PIY:n jäseniä jatkokoulutukseen
PIY:n johtokunta on päättänyt lähettää kaksi kerhon jäsentä kevään aikana
järjestettäville kursseille. Veli-Matti Karppinen suorittaa lennonopettajakurssin
ja toimii kesän 2004 lennonopettajaharjoittelijana. Pasi Pietarila,
joka on muuten MM-tasollakin kilpaillut laskuvarjohyppääjä, lähtee pelastusvarjon
pakkaajakurssille.
31.01.2004 Talven selkä taittuu - Laskuvarjokerho aloittaa hyppykauden
Kemin Laskuvarjokerhon Cessna, OH-CHV starttaa jälleen hyppykeikoille
31.1. lähtien. Lauantait ja sunnuntait hypätään koko valoisa aika.
Pimeys estää iltaisin tapahtuvan toiminnan vielä toistaiseksi.
Ensimmäinen hyppykurssi käynnistyy maanantaina 02.02.2004.
26.01.2003 Lauri Mörskyn lennokit Pohjolan Sanomissa
Sunnuntaina 25.1 Pohjolan Sanomissa oli heti etusivulla artikkeli PIY:n
pitkäaikaisen jäsenen Lauri Mörskyn lennokkiharrastuksesta.
Lauri
aloitti hommat joskus 50-luvun puolella yhdessä veljensä Taunon kanssa.
Kerhon nimi oli tuolloin Pohjolan Liitäjät. Viime aikoina Lauri on
rakennellut erittäin tarkkoja suurikokoisia RC-lennokkeja, esikuvinaan
ilmavoimien sota-ajan kalusto. Lennokkien lisäksi Lauri lensi
purjelentolupakirjan 1960-luvulla, ja on ollut useaan otteeseen mukana
korjailemassa Kajavaa erilaisten pienten ja suurten vaurioiden vuoksi.
Juttu löytyy Pohjolan Sanomien nettiversiosta (osasto: viikonloppu).
Lue lisää ...
Sivun sisältöä on viimeksi päivitetty 15.03.2009, kello 19:26